Sivut

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Päivä 2

Rytmit on tietenkin aivan sekaisin. Milloin on yö, milloin päivä, kohta en edes itse sitä tiedä. Pari tuntia unta, hereille, hetki unta, hereille on nyt rytmi.

Viime yö se vasta kauhujen yö olikin!
Annoin koiralle puoli 3 aikaan Tramal kipu lääkkeen, siis opioideihin kuuluva lääke. Kaikki meni ok, koira nukahti ja tuntui olevan "tyytyväinen" kunnes 4.40 se alkoi.
Aivan kaamea huuto, kiljuminen, läähätys...koira oli aivan paniikissa ja yritti pyöriä ja hyöriä levottomana. Siinä me kaksi aivan paniikissa yritettiin koiraa rauhoitella.
Soitin tietysti pieneläinsairaalaankin ja kyselin neuvoja. Sieltä saottiin oireiden olevan ihan normaaleja. Osa koirista kestää huonommin kyseistä lääkettä. Neuvoksi vaan että seuraavalla kerralla pienempi annos.
No, Kibolle seuraava annos on puhdas 0. Ei yhtään enää kyseistä lääkettä!

Olin yöllä tosi tyytyväinen että koira pissasi ja kakkasi, nyt ollaan jälleen lähtökuopissa. Ei tule pissa ei ja minä en sitä puristamalla sa tulemaan. Nyt on "armonaikaa" 3 tuntia ja jos kahteen mennessä ei ole pissinyt, tulee jälleen lähtö Apexiin rakon tyhjennykseen.

Ollaan toki käytetty Kibo ulkona ja toisten koirien pissojen hajuilla mutta ei se ole kiihottanut sitä pissimään. Aamulla laitoin Kibolle manttelin päälle, se on tosi hyvä, suojaa peppua ja lonkkia, mutta eihän se mantteli päällä suostunut tällä kertaa edes liikkumaan! Heti kun pääsi manttelistaan eroon kipitti vähän matkaa, ilman "tulosta".

Toisaalta kyllä kestäisi pissaamatta varmaan sen 20 tuntia, mitenhän muiden koirat?
Pisimmillään normi arkena joutuu pidättämään sen maks. 10 tuntia. Minusta sekin on jo aika pitkä aika. Mutta ei ole koskaan ollut kovin hätäinen senkään ajan jälkeen.

Äsken Kibo sai aamulääkkeet ja söi ihan hyvin ruokansa, nyt makaa aivan rauhallisena mato päällä. Kumpa tekisi hätänsä ulos kun herää, se olisi jälleen koko päivän pelastus!

Ja pisut liritettiin ja pitkästi, jes, ja iltapäivällä vielä toisenkin kerran. Sillä kerralla olikin jo sitä mieltä että nyt mennään sit kunnon lenkille ;)

Otin pois suojalapun haavan päältä ja haava näyttääkin oikein hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti