Sivut

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Päivä 1

Yö meni kuten arvata saattoi.
Kovasta lääkityksestä johtuen Kibo oli levoton, piipitti ja aivan tolkku poissa.

Kauluri saatiin ottaa pois heti kotiinntultaessa lupauksella että ihan joka sekuntti joku vahtii koiraa. Kibo oli hieman voinut pahoin ja pesin kaulurin ja koiran posken. Onneksi ei ole millään tavalla kiinnostunut kyljessä olevasta kipulaastarista. Kun tuli se hetki, että molemmat nukuimme (toinen tietenkin Kibon vieressä ja toinen sohvalla) laitettiin kauluri siksi aikaa kaulaan. Muuten sitä ei tosiaan ole tarvittu ja Kibollakin on mukavampaa.

Saatiin koira syömään 1 aikaa yöllä hieman ja samalla annettua ensimmäinen antibiootti (Kefavet vet viikon kuurina) samaan kyytiin maistui pieni annos myös vettä.

Käytettiin Kiboa ulkona pissan toivossa parin tunnin välein mutta ei se pisu vaan tullut.
Aamu alkoi siis Rimadyl kipulääkkeellä ja jatkui parin tunnin kuluttua Tramal kipulääkkeellä.
Silti 11 aamulla oli pakko lähteä viemään Kibo uudestaan Apexiin kun pissaa ei vaan tullut (klo 16 torstaina oli rakko edellisen kerran tyhjennetty). Kibon hoitaja sattui olemaan paikalla ja antoi koiralle sen tarvitseman avun. Tällä kertaa myös näytti mistä kohtaa pitää painaa jotta koiran saa pissaamaan, tärkeää tietoa! Heti kotiin tultua Kibo nukkui pidemmän pätkän erittäin rauhallisesti.

Unien jälkeen olikin vuorossa muutamat huojuvat ensiaskeleet. Olohuoneen lattia onkin vuorattu kaikilla mahdollisilla matoilla mitä meiltä löytyi jottein Kibo vaan vahingossakaan pääse liukastumaan.




Sitten hieman ruokaa särkyläkkeellä. Ruokaa on mennyt tosi pieninä annoksina, juonut sentään on jonkun verran. Tämän jälkeen ulkona käynti 0 tuloksella.

Aina ulkona käynnin jälkeen Kibo nukkuu pidemmän pätkän, ehkä tunnin, rauhallisesti. Varmaan on hiema puutunut paikat kun joutuu makaamaa samalla kyljellä koko ajan ja saa helpotusta kun on hetken sylissä/tuettuna pystyssä.

Vähän kyllä jännittää että saanko koiran illalla pissaamaan...jos en, odotus venyy todella pitkäksi!

Selvästi iltapäivällä Kibo alkoi jo näyttää siltä, että on ihan tässä maailmassa. Silmät olivat virkeämmän näköiset ja korvatki reagoivat :)


MUOKS:
Vielä päivän päätteeksi Kibo teki pikku kävelylenkin (kolmijalkana, ei varaa yhtään leikatulle puolelle) ulkosalla ja samalla pissasi ja kakkasi. Se oli varsinainen HURRAA huudon paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti