Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2011

Jäljestystä

Taija kävi Brutuksen kanssa jälkikurssin ja tänään teki jäljet kaikille koirille.

Hippu pääsi radalle ensimmäisenä. Neidin oli hiukan vaikea keskittyä jäljen haisteluun kun Brutus kiljui kun "joutui" jäämään meidän kanssa odottamaan ja mamma katosi Hipun kanssa metsikköön. Hippu meni vähän kuin blondi, että joo, haisee ja mitä sitten, mennän jo leikkii poikien kanssa :D

Hippu jäljellä.

Seuraavana radalle läksi Brutus. Bee hoitikin homman kuin vanha tekijä. Nokka maahan ja menoksi. On se fiksu poika ja tykkää työskennellä nenällä. Vaikkei muuten esim lenkeillä ole kovin innokas nuuskija. Tosin mä luulen että Brutus olisi hyvä missä vaan koska tekisi Taijan mieliksi ihan mitä vaan ;)

Brutus tulee kaadolta.

Viimeisenä jäljelle lähti siis Kibo. Kibo ei pahemmin tarvinnut hommaan houkutella. Alkumetrillä piti hieman ohjata jotta seurasi jälkeä. Hyvin pissi jäljenpäälle ja löysi makuut ja kaadon. Tästä taitaa tulla Kibon laji! Harmi ettei kokeiltu jo kesällä.

Kibo lähdössä jäljelle.

Tehtiin vielä lenkki muutamalla metsä poikkeamalla ja käväistiin lopuksi puistossa. Päästiinkin isolle puolelle ja koirat olivat jälleen erittäin nätisti keskenään. Brutusta välillä vähän ärsytti ja oli selkä karvat pystyssä mutta tappelua ei tullut. Kibo oli aika pitkälle taas siten, että ei voi vähempää kiinnostaa.

Kääk! 

Erittäin mukava ip lenkki, kiitos Taijalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti