Sivut

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Treeniä

Ollaan joka päivä ehkä n. viikon verran treenailtu milloin enemmän ja milloin hieman vähemmän.
Saatiin hyvää oppia takapäänhallinta kurssilta ja kouluttaja oli vielä niin ihana että laittoi mulle sähköpostilla lisää ohjeita.

Eilen sain Kibon laittamaan molemmat etutassut pesuvadin päälle ja seisomaan siinä kuin patsas ylpeänä :) Tärkeä taito ;)

Pesuvadin päällä.
Ja sitten sisällä ja lupaa namin syöntiin odotellen.

Tänään treenattiin toisin päin, eli takatassut jäivät alustan päälle ja etutassut maahan. Tosin alusta oli aika iso, mutta silti.

On aika vaikeaa ajatella miten paljon Kiboa voi moisilla jutuilla rasittaa ettei vaan sitten treenauta liikaa. Onhan meillä kuitenkin loppuelämä aikaa hioa kaikkia temppuja.

Peruuttaminenkin sujuu jo oikein hyvin. Suunta välillä katoaa mutta sitten pysähdytään.
Kahdeksikkoa jalkojen ympäri Kibo ei halua tehdä. Ei sitten millään. Olen sanut sen pari kertaa tempun tekemään mutta enää ei siihen suostu.

Joka kerta treenataan myös pyörimistä. Sekään ei tunnu ole van mikään lempi juttu mutta kun namin perässä on pakko pöyöriä tavalla tai toisella ;) hyvä namit!!

Eteen Kibo on oppinut tulemaan jo varsin hyvin ja lähelle. Sekä seuraamaan ja viereen. Myös istumaan tai maahan jääminen ja odottaminen sujuu, sisällä.
Kunhan ulkoilu aika pitenee aletaan tekemään harjoituksia ulkona. Tai pikemminkin sitten kun saadaan lupa pitää koiraa ulkona vapaana. Nythän vain hihnalenkit on sallittuja.

Ja jottei päivitys menisi ilman kuvaa, treenailustahan ei ole kuvia, niin tässä lopuksi kuva yhtenä kylmänä päivänä kun Kibo joutui ulkoilemaan manttelin päällä ;)

Häntäkin joutui kuminauhaan :D
Kuten kuvista näkyy, ei todellakaan sovi herran isoon egoon :)

Ai niin, yksi asia on ollut erittäin mukavaa huomata, kehitystä se, todellakin!
Ennen kun Kibo pääsi rappuun se ampaisi saman tien alas odottamaan ulko-oven eteen että voisi livahtaa ulos. Nykyään jää aina omalle tasanteelle odottamaan, niin mennessä kuin tullessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti