Ja onhan tässä taas sattunut ja taphtunut tällä välillä.
Maipun tilanne on tällä hetkellä oikein hyvä. Käytiin neidin kanssa HauMaussa kesäkuussa ja arvot oli siellä hieman normista koholla. Nyt on ruokahalu ollut ihan kohdillaa ja kerääkin normi tyyliinsä. On ollut pirtsakka ja ihan oma itsensä.
Mutta, eihän tietenkään kaikki näin hyvin voisikaan olla.
Kesäkuun lopulla makasin lattialla ja Kibo tuli rapsutettavaksi mun viereen. Siitä lähtiessään teki tiukan mutkan ja vingahti, proteesi meni siis pois paikoiltaan!
Seuraavana yönä ei siis nukuttu. Koira oli erittäin kivulias. Onneksi saatiin Apexiin aika ja lonkka vedettiin takaisin paikoilleen.
Jotenkin Kibo tuntui kuitenkin oireilevan lonkkaa ja potkutti aika ajoin, ihan kuin jotain olisi ollut pois paikoiltaan.
Ja näin heinäkuun ekalla viikolla kun harjasin Kiboa, meni lonkka jälleen pois paikoiltaan!
Oltiin silloin Viialassa ja vietiin koira Hattulan Univettiin. Koska eivät saaneet lonkkaa paikoilleen, Kibo jäi sinne yöksi koska maanantaina oli paikalle tulossa ortopedi.
Hän ei kuitenkaan lähtenyt operoimaan proteesi puolta vaan lähetti Kibon Kouvolaan. Mehän luultiin että Kibon oma ortopedi olisi jo kesälomalla. Soitin kuitenkin Apexiin ja iloksi saatiin kuulla, että Esa oli vielä paikalla. Erinäisten vaiheiden jälkeen Esa otti koiran leikkauspyödälle tiistaina puolen päivän aikaan.
Nivelkapseli oli revennyt ja siitä tullut kudosaines oli mennyt nivelkuppiin mikä puhdistettiin. Nivel laitettiin paikoilleen ja nivelkapseli korjausommeltiin ja tukitoimentoimenpiteenä siihen ommeltiin kaksi 8 muotoista tukiommelta. Lonkkaluuhun laitetiin kaksi koukkua ja reisiluunpäähän kaksi koukkua ja niiden väliin nailon lenkit poismenon estämiseksi. Lisäksi pakaralihasta siirrettiin pari senttiä tukemaan myös niveltä, pakaralihas kiinnittettiin kahdella ydinnaulalla ja tesäslanka silmukalla.
Tällä kertaa Kibo tuntui olevan paljon kivuliaampi kuin itse proteesin laitto kerralla. Kipu lääkkeitä annettiin melkein kaksi viikkoa ja ihan myös sitä kamalaa Tramalia. Tosin Tramal on kyllä varsin oivallinen lääke kun siitä löytää oikean annostuksen. Maille ja Kibolle se tuntuu olevan n 1/4 täydestä annoksesta.
Näin aloitettiin siis jälleen lenkkeily 20min, 3xpäivässä 2 viikon ajan ja sen jälkeen 40 min 3xpäivässä ja tällä määrällä nyt mennään. 1,5 kk rajoitettu liikuntaa hihnassa jonka jälkeen palataan pikkuhiljaa normi liikuntaan.
Molemmille onkin varatty fyssarille käynti perjantaiksi.
Saadaan selvyys mikä on Main kunto ja paljonko se kärsi munuaisjuttujen aikana ja Kibolle pitkäaikainen toipumis-suunnitelma. Edessä Kibon kanssa elämän kestävä takapään kunnossapito.
Jos näillä tukitoimilla proteesi ei tule pysymään paikoillaan, ei asialle voi tehdä muuta kuin ottaa proteesi pois jolloin jäljelle jää lonkkaluunpään sahaus. Ja olemme päättäneet, että se on Kibolle liian rankkaa ja jos näin ikinä tulee käymään, on siinä vaiheessa Kibolle ainoa tie päästää se kivuistaan Lavin luo.
Kibolla on ollut vajaaseen neljään vuoteen jo niin paljon kärsimystä ja toipumista että se on tarpeeksi yhdelle koiralle.
Onneksi leikkaus tehtiin meidän kesäloman aikaan. Ei tarvinnut ottaa erikseen lomaa. Ulkona ollaan kuitenkin voitu olla, filttiretkellä :)
Maipulikaan ei tietenkään mitään pitkää lenkkiä ole suostunut ilman Kiboa tekemään.
Viialassa ollessa neiti oli yhtenä päivänä viittä vaille lämpöhalvauksen kynnyksellä. Kun sai kylmän pyyhkeen suojakseen alkoi olo helpottua. Mani ihan vetämättömäksi, eikä oikeen jaksanut reagoida mihinkään. Mutta piristyi onneksi siitä.
Ja ollaanhan me oltu paljon vedessä, heti kun Kibolta saatiin tikit pois, ollan lähes päivittäin oltu uimassa. Tai miten nuo nyt ui, kahlailee mielummin. Oikein kuumalla kelillä on Kibokin saattanut käydä kokonaan kastautumassa.
Lomailtiin talkkarin hommissa Särkisalossa. Siellä Kibo ei juurikaan ulkona viihtynyt. Ja ymmärtäähän sen, kaikkialla pörisi amppareita.
Mai sen sijaan oli omassa taivaassaan. Sai juoksennella tarhassa vapaana ja pihallakin vapaana. Todella hyvin pysyi lähettyvillä. Välillä mieli paloi kallioille mutta kun sinne lähdettiin kävelemään, oli se sittenkin ihan kauheen pelottava paikka. Tassujen alla oli ihmeellistä sammalta, oksia, risuja, kiviä ja koloja. Kerrassaan pelottavaa :)
Ei tässä voi muuta todeta kuin että tähän mennessä tämä on ollut aivan karmea vuosi! Koirien kannalta. En kyllä toivo vastaavaa enää ikinä. Henkinen paine on ollut massiivinen.
Juuri kun tuntui että voi huokaista helpotuksesta Main suhteen, sai alkaa pelkäämään Kibon puolesta. Eikä huolehtiminen tietenkään tähän lopu. Koiria tarkkailee jatkuvasti, miten ne syö, juo, käyttäytyy. Joku pienen pieni juttu ja taas alkaa aivot käymään kuumana, sekä google :), että mitä nyt.
Viisi päivää Kotkassa tarjosi meille kaikille jo lomaa.
Kibo tykkäsi makoilla kalliolla ja katsella alueen tapahtumia. Kun pömppiäiset oli liikaa, halusi makoilla kopassaan turvassa :) Maita ei sisälle viiteen päivään saanutkaan, muuta kuin yöksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti