Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kibon hermot.....ne pitää!

Miten ihanaa nyt onkaan.
Kibo on vihdoinkin hyväksynyt Main omakseen. Pitääkin neidistä oikein hyvää huolta!
Jos Mai menee Kibon mielestä huonoon paikkaan tai ei näe kunnolla mitä neiti puuhaa, alkaa Kibo piipittämään jopa kimakasti haukahtaa ja komentaa neidin takaisin.

Lenkeillä Mai nuohoaa aina Kibon kyljessä. Välillä innostuu juoksenmaan sinne ja tänne ja haukkailee matkalla Kiboa milloin poskesta, selästä, hännästä, tasuista tai kyljestä. Kibo joko kiristää tahtia ja vilasee Maita kulmien alta, innostuu leikkimään sen kanssa tai esittää että Maita ei ole olemassakaan ;) ja antaa neidin jatkaa hölmöilyjään.

Jos vastaan tulee joku Kibon inhokki, se ei enää kohdista raivoaan Maihin vaan ennemminkin on suojeleva. Silti en osaa olla niissä tilanteissa ihan täysin rento ja väistämättä hieman hihnat lyhenee ja valpastun. Mutta jokaisella kerralla Kibo on toiminut aivan loistavasti!

Olin aamulenkillä koirien kanssa yksin ja oltiin hieman kapeammalla väylällä ja tietenkin juuri siinä kohtaa tuli vastaan sellainen uros jonka tiedän rähisevän Kibolle ja Kibo toki aina vastaa. Vein siis koirat polun sivuun, hankeen seisomaan. Istutin molemmat selkä polulle päin ja aloin namittaa niitä. Niin, koirillehan voi jo antaa vuorotellen namia ja odottavat siinä rinta rinnan. Kibo keskittyi namiin, toki korvat kääntyili seläntakana menevän koiran tahtiin. Maikaan ei rimpuillut mihinkään. Eli tilanne meni ihan täydellisesti. Eikä vastapuolikaan rähjännyt ollenkaan. Näinpä jatkettiin matkaa iloisin mielin ja olin etenkin Kibosta niiiiiiiin ylpeä. Se on oppinut malttamaan mielensä aivan käsittämättömän hienolla tavalla!

Olisi vaan pitänyt uskoa itseään, että kun Mai alkaa tuoksumaan tytölle ja juoksut lähenee ne voi päästää vasta silloin yhteen. Oltaisiin säästytty niin paljolta pahalta mieleltä ja ikäviltä tilanteilta kun oltaisiin uskottu ajoissa.

Kibo ei enää edes viihdy yksin. Jos olen Main kanssa jossain, itkee Kibo kotona oven edessä. Kuinka söpöä!

 
Mai meni ekan kerran Kibon viereen

Nykyään voidaan olla jo yhdessä vierekkäin keittiötä vahtien

3 kommenttia:

  1. Heippa!:)

    Löysin blogisi kun googletin koiran lonkkaproteesia. Meillä on kahden viikon päästä täällä Oulussa koiran lonkkaproteesileikkaus. Meidän tuleva potilas on saksanpaimenkoira ja vajaa 1,5v. Mitkä teillä oli lonkka-arviot ennen leikkausta?:) Meillä välikuvattiin viime kesänä D/D, joista toinen on huonontunut siitä E:ksi. Rimadylillä ollaan tähän asti menty.

    Terv: Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa
      Kibon lonkat oli molemmat E:t ja nivelrikkoset.
      Hyvin on mennyt talveen saakka, silloin oikea alkoi oireilla ja oli todella kipuinen. Oikeaa puolta ollaan nyt hoidettu rimadylillä, catrophen piikeillä ja reilu kuukausi sitten aloitettiin IRAP hoito. Siinä pitää vielä muutaman kerran käydä hakemassa piikki ennen kuin alkaa tulemaan tulosta (jos alkaa).
      Kun lähdettiin purkamaan mistä kipuilu johtuu, vietiin Kibo fyssarille. Siinä todettiin, että Kibo ei osaa tällä hetkellä kunnolla käyttää vasenta puolta ja sen reisien etuosat on pahasti surkastuneet. ELi nyt kuntoutetaan takapäätä vahvistavilla jumppajutuilla ja Kibo käy parin viikon välein fyssarilla ja vesijuoksemassa. Nyt kesän tullen päästään jo luonnon vesiin tepastelemaan.
      Muuten ollaan oltu kaiken kaikkiaan erittäin tyytyävisiä proteesiin. Se on pysynyt hyvin paikoillaan ja oikean puolen nivelrikon kehittyminen on nyt pysähtynyt. Kunhan koira vaan oppii sitä kunnolla käyttämään.
      Suosittelen toipumisajan jälkeen koiralle fyssarilla käytiä ja takapään treenaamista.
      Tsemppiä leikkaukseen sekä malttia. Liikuntarajoitteet kuitenkin kestää monta viikkoa.

      Poista
  2. ^Löysinpäs tuolta aiemmista teksteistä maininnan Kibon lonkista. Josta tietenki heräsi kysymys, että miten olette pärjänneet toispuoleisella lonkkaproteesilla? Onko proteesi auttanut myös leikkaamattoman lonkan kanssa elämistä? :) Meillä tilanne selviää tietenkin sitten kun huonompi lonkka on operoitu, aika näyttää. :/

    VastaaPoista