Kibo on vihdoinkin hyväksynyt Main omakseen. Pitääkin neidistä oikein hyvää huolta!
Jos Mai menee Kibon mielestä huonoon paikkaan tai ei näe kunnolla mitä neiti puuhaa, alkaa Kibo piipittämään jopa kimakasti haukahtaa ja komentaa neidin takaisin.
Lenkeillä Mai nuohoaa aina Kibon kyljessä. Välillä innostuu juoksenmaan sinne ja tänne ja haukkailee matkalla Kiboa milloin poskesta, selästä, hännästä, tasuista tai kyljestä. Kibo joko kiristää tahtia ja vilasee Maita kulmien alta, innostuu leikkimään sen kanssa tai esittää että Maita ei ole olemassakaan ;) ja antaa neidin jatkaa hölmöilyjään.
Jos vastaan tulee joku Kibon inhokki, se ei enää kohdista raivoaan Maihin vaan ennemminkin on suojeleva. Silti en osaa olla niissä tilanteissa ihan täysin rento ja väistämättä hieman hihnat lyhenee ja valpastun. Mutta jokaisella kerralla Kibo on toiminut aivan loistavasti!
Olin aamulenkillä koirien kanssa yksin ja oltiin hieman kapeammalla väylällä ja tietenkin juuri siinä kohtaa tuli vastaan sellainen uros jonka tiedän rähisevän Kibolle ja Kibo toki aina vastaa. Vein siis koirat polun sivuun, hankeen seisomaan. Istutin molemmat selkä polulle päin ja aloin namittaa niitä. Niin, koirillehan voi jo antaa vuorotellen namia ja odottavat siinä rinta rinnan. Kibo keskittyi namiin, toki korvat kääntyili seläntakana menevän koiran tahtiin. Maikaan ei rimpuillut mihinkään. Eli tilanne meni ihan täydellisesti. Eikä vastapuolikaan rähjännyt ollenkaan. Näinpä jatkettiin matkaa iloisin mielin ja olin etenkin Kibosta niiiiiiiin ylpeä. Se on oppinut malttamaan mielensä aivan käsittämättömän hienolla tavalla!
Olisi vaan pitänyt uskoa itseään, että kun Mai alkaa tuoksumaan tytölle ja juoksut lähenee ne voi päästää vasta silloin yhteen. Oltaisiin säästytty niin paljolta pahalta mieleltä ja ikäviltä tilanteilta kun oltaisiin uskottu ajoissa.
Kibo ei enää edes viihdy yksin. Jos olen Main kanssa jossain, itkee Kibo kotona oven edessä. Kuinka söpöä!
Mai meni ekan kerran Kibon viereen |
Nykyään voidaan olla jo yhdessä vierekkäin keittiötä vahtien |